Henkilö- ja lapsikuvaus

Valokuvaaja Maikki Wuoristo

Valokuvaus

Hello beautiful- henkilö- ja lapsikuvaus

kuvaus soveltuu mainiosti yhden henkilön muotokuviin. Esimerkiksi lapsikuviin, syntymäpäiväkuviin, valmistujaiskuviin, rippikuviin tai odotuskuviin.

 

Tunnin mittaisessa kuvauksessa ehditään kuvaamaan tarvittaessa useammalla setillä/ useammalla asulla.

Lapsien kanssa kuvauksessa on hyvin aikaa lapsen tutustua paikkaan ja kuvaajaan. Kuvaus etenee kanssani hauskuutellen ja leikkien. Näin saamme onnistuneita, hauskoja ja rentoja kuvia. Aikuistenkaan ei tarvitse turhaan kuvausta jännittää, rennosti mennään ja mitään ei tarvitse etukäteen osata. Minä kuvaajana ohjaan ja opastan kaikkiin kuviin.

 

Kuvaukseen varataan aikaa tunti ja siitä syntyy n.20 -40 kuvan galleria kuvia, jossa kaikki kuvat kuuluvat hintaan.